Siirry sisältöön

Länsirata Oy

Hankeyhtiö aloitti toimintansa joulukuussa 2020. Yhtiön tehtävänä on Espoo–Salo-oikoradan ja Salo–Turku-kaksoisraiteen ratasuunnitelmien laatiminen.

 

Länsirata Oy on hankeyhtiö, jonka tehtävänä on Espoo-Salo-oikoradan ja Salo-Turku-kaksoisraiteen ratasuunnitelmien laatiminen. Lisäksi yhtiön toimialaan kuuluu Helsinki-Turku nopean junayhteyden rakentaminen.

Länsirata Oy:n osakkaina ovat Suomen valtio sekä Turku, Espoo, Helsinki, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi.

Hankeyhtiömalli on uusi tapa suunnitella, toteuttaa ja osaltaan myös rahoittaa suuria raideinvestointeja yhdessä koko yhteiskunnan hyväksi.

Yhtiön organisaatio ja toiminta on vain hankkeen tarpeita varten. Yhtiö etsii parhaat kumppanit hankkeen lähtökohdista. Projektiseuranta on suoraviivaista, tavoitteellista ja tehokasta.

Strategia

Länsiradan toimintaa ohjaa yhtiön hallituksen hyväksymä strategia. Strategia on viimeksi päivitetty vuonna 2023.

Johtaminen

Hallinto- ja ohjausjärjestelmä

Länsirata on osakeyhtiö, jonka omistavat Suomen valtio sekä Espoo, Turku, Helsinki, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi. Yhtiö toimintaa ohjaa kulloinkin voimassa oleva lainsäädäntö, erityisesti osakeyhtiölaki. Tämän lisäksi yhtiön toimintaa ohjaa 4.12.2020 solmittu osakassopimus ja Valtionneuvoston omistajaohjauksen periaatepäätös 2024.

Yhtiökokous kokoontuu vuosittain varsinaiseen yhtiökokoukseen, jossa päätetään yhtiön hallituksen jäsenet ja myös tilinpäätöksen vahvistamisesta. Osakkaat esittävät hallitukseen nimitettävät jäsenet osakassopimuksen mukaisesti. Lisäksi yhtiökokouksessa Suomen valtio nimeää hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallitus valitsee yhtiön toimitusjohtajan.

Länsirata noudattaa toiminnassaan myös hyvää hallintotapaa koskevia suosituksia soveltuvin osin (Suomalaisten listayhtiöiden hallinnointikoodi 2025).  

Hallitus

Osakeyhtiölain mukaisesti hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen tulee huolehtia myös siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

Hallituksen tehtävänä on edistää yhtiön ja kaikkien osakkeenomistajien etua. Hallituksen jäsenet eivät edusta yhtiössä heitä jäseneksi ehdottaneita tahoja.

Hallitus on vahvistanut toiminnalleen työjärjestyksen, joka tarkastetaan vuosittain hallituksen vuosikellon mukaisesti. Työjärjestystä päivitetään tarvittaessa.

Yhtiön hallitukseen kuuluu kolmetoista jäsentä. Yhtiön hallituksen muodostavat seuraavat henkilöt:
Minna Forsström, puheenjohtaja
Eeva-Liisa Virkkunen, varapuheenjohtaja
Pia Björk
Erkki Eerola
Päivi Hakala
Olli Isotalo
Arja Koski
Sami Kurunsaari
Mika Mannervesi
Rikhard Manninen
Aki Markkola
Pekka Puistosalo
Jarkko Virtanen

Hallitus on avukseen ja työskentelynsä tehostamiseksi perustanut tarkastusvaliokunnan ja työvaliokunnan. Tarvittaessa hallitus voi asettaa muitakin valiokuntia ja työryhmiä valmistelemaan tärkeitä päätöksiä. Hallitus valitsee keskuudestaan kunkin valiokunnan jäsenet ja puheenjohtajan sekä vahvistaa valiokunnan työjärjestyksen.

Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Länsiradan operatiivista toimintaa johtaa toimitusjohtaja, apunaan johtoryhmä. Länsirata Oy:n toimitusjohtajana toimii DI Pekka Ottavainen. Johtoryhmälle on vahvistettu työjärjestys.

Johtoryhmään kuuluvat:
Leena Roiko, johtaja, hallinto ja lakiasiat
Raimo Kaunismäki, projektijohtaja
Ari-Pekka Niemelä, talousjohtaja
Mikko Hämeenniemi, johtaja, viestintä ja vastuullisuus

Eettiset liiketoimintaperiaatteet

Länsirata Oy:n eettiset liiketoimintaperiaatteet, Code of Conduct, luovat perustan vastuulliselle toiminnalle ja hyvälle työyhteisölle. Eettisiä liiketoimintaperiaatteita noudatetaan kaikessa toiminnassa ja ne ohjaavat hallituksen, operatiivisen johdon ja henkilöstön toimintaa ja päätöksentekoa. Edellytämme myös sopimus- ja yhteistyökumppaneiltamme eettisten periaatteiden ja vastuullisuuden noudattamista liiketoiminnassaan. Länsiradan eettiset liiketoimintaperiaatteet hyväksyy yhtiön hallitus.

Länsiradan eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin voit tutustua tästä.

Muut periaatteet

Länsiradan toimintaa ohjaavat myös muut yhtiön hallituksen hyväksymät periaatteet:

Vastuullisuusperiaatteet vahvistavat Länsiradan ja sen omistajien sitoumuksen harjoittaa vastuullista ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista toimintaa. Vastuullisuusperiaatteet kattavat vastuullisuuden lähtökohdat sekä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun. Länsirata Oy raportoi vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä erillisessä vastuullisuusraportissa vastuullisuusperiaatteiden ja vastuullisuuden mittareiden toteutumisesta.

Länsirata Oy:n vastuullisuusperiaatteisiin voit tutustua tästä.

Hankintaperiaatteet sisältävät Länsiradan hankintatoiminnan lähtökohdat, joiden mukaisesti Länsiradan hankintatoiminta on suunnitelmallista ja kustannustehokasta, hankinnat toteutetaan aina yhtiön edun mukaisesti kokonaistaloudellisesti edullisimmalla tavalla olennaiset laatu- ja riskinäkökohdat huomioiden sekä hankintojen valmistelussa ja tarjouspyyntökriteereissä huomioidaan myös ympäristö- ja vastuullisuusvaatimukset. Länsiradan hankintoihin sovelletaan erityisalojen hankintalakia (Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1398/2016).
 
Länsiradan hankintaperiaatteissa esitellään Länsiradan hankintamenettely, joka on avointa ja läpinäkyvää ja jossa kaikille tarjoajille annetaan samat ja riittävät tiedot.
 
Länsirata Oy:n hankintaperiaatteisiin voit tutustua tästä.

Henkilöstö- ja palkitsemisperiaatteiden lähtökohtana on se, että Länsirata valtion enemmistöomisteisena yhtiönä on vastuullinen työnantaja. Länsiradassa noudatetaan avointa ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja ylläpidämme avoimuuden, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, suvaitsevaisuuden, kunnioituksen, kohteliaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen ilmapiiriä työyhteisössämme. Huolehdimme henkilöstön työturvallisuudesta ja edistämme käytössämme olevin keinoin henkilöstön terveyttä.

Yhtiö noudattaa toiminnassaan ja palkitsemisessa Suomen valtion omistajaohjauksen periaatepäätöstä (2024). Palkitsemisessa huomioidaan yhtiön hallituksen hyväksymät muut periaatteet. Palkitseminen on sidottu johdon ja henkilöstön vuosipalkkaukseen. Palkitseminen on kohtuullista, läpinäkyvää, oikeudenmukaista sekä tasa-arvoista ja tasapuolista vastaten henkilön tehtävän vaativuustasoa. Palkitsemisella edistetään yhtiön tavoitteiden saavuttamista ja vastuullisuustavoitteet sisältyvät johdon ja henkilöstön palkitsemiseen.

Riskienhallintaperiaatteiden mukaisesti Länsirata soveltaa riskienhallintaan yleistä standardia (ISO 31000:2018), jota on mukautettu toimialan luonteen ja erityispiirteiden mukaisesti. Yhtiössä arvioidaan strategisia, operatiivisia ja taloudellisia riskejä siten, että yhtiötä, hankkeita ja toimintaympäristöä koskevat olennaiset näkökohdat huomioidaan.

Länsirata Oy:n riskienhallinta on keskeinen osa yhtiön päätöksentekoa, johtamista ja raportointia. Riskienhallinnalla tarkoitetaan systemaattista prosessia, jossa Länsiradan toimintaa ja hankkeita koskevia riskejä (ja mahdollisuuksia) tunnistetaan, arvioidaan, hallitaan sekä raportoidaan ja seurataan. Riskienhallinnan avulla Länsiradan toimintaa, omaisuutta, henkilöstöä ja sidosryhmiä pyritään oikea-aikaisesti suojaamaan riskien luonteen ja vakavuuden mukaan määriteltyjen riskienhallintatoimenpiteiden avulla.

Länsiradan on tunnistettava, arvioitava ja hallittava riskejä sekä omassa toiminnassaan että arvoketjussaan. Länsiradan riskienhallinnassa otetaan huomioon geopoliittinen tilanne ja sen edellyttämä varautuminen sekä toimenpiteet kriittisen infran suojaamiseksi. Kyberturvallisuus on osa riskienhallintaa. Yhtiön toimintaa ohjaa vastuullisuus ja kestävä kehitys, mikä korostaa riskien tunnistamisen ja hallinnan merkitystä myös vastuullisuuteen ja ympäristöön liittyvissä riskeissä.

Tietosuojaperiaatteissa määritellään henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat periaatteet sekä vastuut ja toimintatavat, joita Länsirata noudattaa varmistaakseen yhteistyökumppaneiden, henkilöstön ja muiden sidosryhmien henkilötietojen asianmukaisen käsittelyn ja tietosuojan riittävän tason. Henkilötietojen käsittely on dokumentoitu. Henkilötietojen käsittelyyn liittyvät prosessit ja niihin liittyvät riskit arvioidaan ja tietosuojadokumenttien ajantasaisuus varmistetaan säännönmukaisesti. Länsiradan henkilöstön ja sen sopimuskumppaneiden, jotka käsittelevät henkilötietoja yhtiön toimeksiannosta, on tietosuojaa ja yksityisyyden suojaa koskevan lainsäädännön lisäksi noudatettava Länsirata Oy:n tietosuojaperiaatteita sekä muita yhtiön antamia ohjeita tietosuojasta ja tietoturvasta.

Tietoturvaperiaatteiden tavoitteena on varmistaa, että Länsiradan tietoturvatoiminnassa suojattavat kohteet, tietoturvan tavoitteet ja vastuut on määritelty siten, että periaatteet tukevat varautumista myös mahdollisiin tietoturvaloukkauksiin ja kyberuhkiin. Länsirata Oy:ssä tiedostetaan tietoturvan keskeinen merkitys yhtiön (rautatieinfraan liittyvissä) hankkeissa. Tärkeimmät Länsiradan tietoturvatoiminnalla suojattavat kohteet ovat organisaation tiedot kuten suunnitelmat ja niihin liittyvät selvitykset, toimintaan liittyvät tietoaineistot ja prosessit, tietojärjestelmät sekä näitä tukevat resurssit ja infrastruktuuri.

Tilinpäätökset

Länsirata Oy:n (ja aiemmin Turun Tunnin Juna Oy:n) kaikki tilinpäätökset ovat luettavissa alla olevista painikkeista.