Vastuullisuus
hankesuunnittelu
•kehitys
•kiertotalous
•vastuullisuuden periaatteet
•vastuullisuus
Suomen vastuullisinta infraprojektia suunnittelemassa
Länsirata on paljon muutakin kuin ratahanke. Länsirata parantaa Suomen infrastruktuuria ja raivaa tietä tulevaisuuden kestävälle rakentamiselle, sanoo Länsiradan projektijohtaja Raimo Kaunismäki.
Länsirataa suunnittelevat ja toteuttavat pitkän linjan asiantuntijat, joiden panoksella hanke toteutuu tehokkaasti ja suunnitelmien mukaisesti. Länsiradassa projektinjohtajana toimii Raimo Kaunismäki, joka on toiminut koko 30-vuotisen uransa projektien johtotehtävissä. Kaunismäki on luotsannut isoja ja vaativia hankkeita, kuten esimerkiksi Espoon Länsimetroa.
Länsiradalla Kaunismäki on työskennellyt huhtikuusta 2025 lähtien. Sen lisäksi, että hanke on sen vaativuuden ja merkityksellisyyden vuoksi äärimmäisen kiinnostava, monet asiat ovat myös yllättäneet kokeneen tekijän.
”Hallinnollinen prosessi on Länsiradan suunnittelussa vaativa ja monivaiheinen. Prosessi on ratasuunnitelmien laadun kannalta kuitenkin ehdottoman tärkeä, sillä se takaa turvallisen ja vastuullisen lopputuloksen hankkeelle”, linjaa Kaunismäki.
Vastuullisuuden periaatteet ohjaavat toimintaa alusta loppuun
Vastuullisuuden vaatimukset on otettu huomioon kaikessa Länsiradan toiminnassa prosessien johtamisesta ja suunnittelusta aina henkilöstöjohtamiseen.
”Olen hyvin ylpeä Länsiradan vastuullisuustyöstä. Hankkeen kaikissa vaiheissa otetaan laajasti huomioon eri sidosryhmien näkökulmat sekä luontoarvot ja hankkeen toiminta on hyvin läpinäkyvää”, toteaa Kaunismäki.
Myös kiertotalous on hankkeessa suunniteltu hyvin pitkälle ja toiminnassa pyritään esimerkiksi massatasapainoon, jolloin ylimääräiset maamassat hyödynnetään hankkeessa mahdollisuuksien mukaan.
Vastuullisuuden huomioiminen Länsiradan suunnittelussa ja rakentamisessa edesauttavat radan pitkää käyttöikää ja soveltuvuutta myös tulevaisuuden tarpeisiin. Länsirata on osa eurooppalaisen TEN-T-liikenneverkon Skandinavia–Välimeri-ydinverkkokäytävää. TEN-T-verkon tarkoitus on edistää ihmisten ja tavaroiden liikkumista Euroopassa sujuvasti ja saumattomasti.
Kaunismäki toivoo, että tulevaisuudessa Länsirata nähdään onnistuneena ja turvallisena hankkeena, joka on edistänyt vastuullista rakentamista Suomessa. ”Länsirataa ei tulisi katsoa pelkkänä rataprojektina, vaan ensiluokkaisena suomalaisena vastuullisena infraprojektina. Länsirata parantaa ratayhteyksien lisäksi muuta Etelä-Suomen infraa merkittävästi, esimerkiksi siltojen ja tunnelien rakentamisen kautta. Länsiradan tärkein tehtävä on sen käyttäjien sujuvan matkanteon mahdollistaminen ja uskon tämän toteutuvan erinomaisesti”.
Länsirata vauhdittaa alueiden kehittymistä
Länsiradan arvo ei liity vain siihen, että kulkeminen olisi nopeampaa, vaan radalla on laajempi yhteiskunnallinen merkitys. Länsirata parantaa lähiliikennettä merkittävällä tavalla ja tarjoaa kunnille ja kaupungeille mahdollisuuksia kasvaa ja houkutella asukkaita.
”Hiljaisemmatkin kunnat saattavat elävöityä, kun Länsirata mahdollistaa jouhevan liikkumisen lähikuntiin ja asemien ympärille muodostuu tiheämpää asutusta”, ennakoi Kaunismäki.
Länsiradassa mitataan esimerkiksi hankkeen elinkaaren hiilijalanjälkeä, josta myös kunnat ja kaupungit ovat hyvin kiinnostuneita. Mittarit, joita hankkeessa hyödynnetään monipuolisesti, mahdollistavat suunnitelmissa pysymisen ja sitä kautta myös vastuullisen toiminnan todentamisen.
”Länsiradan kaikki osakaskunnat ovat hyvin kiinnostuneita rataan liittyvistä asioista ja infraprojektin vastuullisuuden suorituskyky rakennetaankin yhteistyössä. Konkreettisilla päätöksillä liittyen esimerkiksi kiertotalouteen, kuljetuksiin ja päästöihin pystytään vaikuttamaan hyvin paljon radan vastuullisuuden toteutumiseen ja tulosten arviointia varten käytössä on hyviä mittareita”, lisää Kaunismäki.

Julkaistu 9.4.2026
Jaa artikkeli: